SomRa cupin säännöt

SomRa - Cup 2014 ja 2015

Vuonna 2014 ja 2015 SomRa-Cup järjestettiin siten, että kaikki seuralaiset olivat automaattisesti mukana cupissa. Pisteitä oli mahdollista saada yhdestä luokasta/kilpailu. Mukana olivat seura- ja harjoituskilpailut. Luokassa parhaiten pärjännyt sai 9  ja seuraavat 8-1 pistettä. Luokissa, joissa kaikki pienimmän virhepisteen saaneet palkittiin, jaettiin pisteitä parhaimmalla sijalla oleville 5 ja sitä alemmille sijoilla oleville 4-1. Jos ratsastaja osallistui kilpailussa useampaan luokkaan, sai pisteitä vaikeammasta luokasta tai samaan luokkaan useammalla hevosella osallistuessa, ainoastaan paremmasta tuloksesta. Kolme parasta palkittiin valmennuslahjakortein.

 

 

SomRa - Cup 2010

 

1. SomRa-Cup järjestetään vuoden 2010 aikana.

2. Cup on avoin Someron Ratsastajat ry:n jäsenille ja se on ratsastajakohtainen.

3. Cup on avoin ratsukoille, jotka eivät ole ennen ensimmäistä osakilpailua sijoittuneet aluetasolla.

4. Cupiin kuuluu 3-4 osakilpailua, joista 1-2 on koulu- ja 1-2 esteosakilpailua. Viimeinen osakilpailu estekilpailu.

5. Cupin kolme parasta palkitaan pokaalein.

6. Ratsastaja voi kerätä kauden aikana osakilpailupisteitä eri hevosilla. Pisteitä saa vain yhdestä luokasta kussakin osakilpailussa ja vain yhdellä hevosella/kilpailu. Ratsastajan osallistuessa kahteen luokkaan hänen tulee valita ja ilmoittaa missä luokassa ja millä hevosella hän kilpailee SomRa-Cupin pisteistä ilmoittautumisen yhteydessä.

7. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava osallistuuko ratsastaja SomRa-Cupiin. Muutoin pisteitä ei lasketa.

8. Eniten pisteitä kerännyt on Cupin voittaja. Jos samalla pistemäärällä on kaksi ratsastajaa, heidän välisen kilpailun ratkaisee viimeisen osakilpailun tulos.

9. Pisteitä jaetaan paremmuusjärjestystä vastaavasta tuloksesta seuraavasti kaikissa SomRa cup luokissa: cuppiin osallistuva ratsastaja, joka ratsastaa parhaimman tuloksen SomRa cup - luokassa saa 9 pistettä. Toiseksi parhaimman sijoituksen ratsastava saa 8 pistettä ja siitä eteenpäin pisteet 7, 6, 5, 4, 3, 2 jaetaan kolmannen ja kahdeksannen ratsastajan paremmuusjärjestyksen mukaan alenevassa järjestyksessä. Loput hyväksytyn tuloksen saavuttaneet saavat yhden pisteen. Paremmuusjärjestys koskee vain cup-osallistujia ja muiden seurojen ratsastajien osallistuminen ei vaikuta cuppilaisten pisteenjakoon.